Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauko Salo muistuttaa, että korvasieni on tappava herkku: "Ainoastaan suomalaiset ja venäläiset syövät niitä"

Korvasienikausi on alkanut nihkeästi, ainakin Pohjois-Karjalassa. Sieniä on kyllä jonkin verran noussut, mutta ne ovat vielä hyvin pieniä.

– On ollut niin kuivaa. Luntahan oli paljon, joten maassa on ollut jonkin verran kosteutta, mutta hakkuuaukoilla on kyllä ollut liian kuivaa, sieniasiantuntija Kauko Salo kertoo.

Tunnetusti korvasieniä löytyy parhaiten juuri hakkuuaukoilta. Ajan kanssa niitä alkaa näille alueille ilmaantua. Ja jossain vaiheessa saadaan varmasti myös sadetta, joka vauhdittaa itiöemien kasvua.

– Kyllä niitä vielä tulee, Salo vakuuttaa.

Kiteeläinen sienestäjä Kari Antikainen kertoo, että hänellä on pihassaan jo melko iso korvasieni.

– En ole vielä käynyt muualta etsimässä, mutta aion mennä. Maa on kuitenkin melko kosteaa mitä olen sitä kaivellut, Antikainen sanoo.

Salo kutsuu korvasientä suomalaiseksi fukuksi. Fuku on japanilaisten ruuaksi käyttämä pallokala, joka on valmistettava täysin oikealla tavalla, sillä muutoin pallokala voi tappaa ihmisen.

Sama pätee korvasieneen. Sienet on keitettävä kaksi kertaa runsaassa vedessä usean minuutin ajan, ja vesi on välillä vaihdettava. Sienet on myös huuhdottava kummankin keittokerran jälkeen.

Ilmastoinnista on huolehdittava hyvin, ja paras tapa keittää korvasieniä onkin ulkona, jos siihen vain on mahdollisuus.

– Töissä ollessa minulla oli Euroopassa tuttavia, jotka olivat sitä mieltä, että ei korvasieniä. Niitä ei käytetä enää muualla Pohjoismaissakaan. Ainoastaan suomalaiset ja venäläiset syövät korvasieniä, Salo kertoo.

Oikein valmistetut korvasienet ovat herkullisen makuisia vaikkapa kastikkeissa, keitoissa tai muhennoksena.

Keväisin voi kerätä myös muutamia muita sienilajeja kuin korvasieniä.

Huhtasieni on korvasientä huomattavasti harvinaisempi, mutta sitäkin Pohjois-Karjalasta löytyy.

– Jos pihalla käyttää kuorikatetta, niin huhtasieniä voi ilmestyä sille. Huhtasienen voi syödä ja se pitääkin syödä keittämättä, sillä keittäessä sieni muuttuu limaiseksi. Pannulle ja suuhun vaan, Salo opastaa.

Kolmas maukas kevätsieni on männynkäpynahikas. Se ja kuusenkäpynahikas ovat hyviä ruokasieniä.

Männynkäpynahikas on aikainen kevätsieni ja kasvaa nimensä mukaisesti männyn kävystä, jota se lahottaa. Kuusenkäpynahikas lahottaa kuusen käpyjä.

– Molemmat sienilajit ovat syötäviä sieniä, mutta pienikokoisina niitä pitää löytää kymmeniä, jotta niistä saa valmistettua maukkaan sieniaterian, Kauko Salo kertoo.

Nahikkaitakaan ei tarvitse keittää.