Yle sai kokeilussaan reseptin useisiin lääkkeisiin pelkän viestittelyn avulla.
Etänä toimivat lääkäriyritykset ovat valmiita kirjoittamaan monenlaisia lääkereseptejä chatissa kirjoitettujen viestien perusteella, kertoo Yle.
Yle sai omassa kokeilussaan reseptin muun muassa unettomuuteen ja ahdistukseen sekä lihasrelaksantteja ja antibiootit. Reseptit sai lyhimmillään muutaman minuutin viestittelyllä lääkärin kanssa. Testihenkilöt esiintyivät potilaina.
Lääkkeille ei ollut todellista tarvetta eikä testihenkilöillä ollut aiempaa historiaa lääkäriyritysten kanssa. Lääkkeille ei myöskään ollut todellista tarvetta.
Lääkäriliiton johtaja Jukka Mattila kertoo Ylelle yllättyneensä lääkeresepteistä. Hän itse ei olisi kirjoittanut osaa kokeilussa saaduista lääkkeistä pelkkien viestien perusteella.
Yle korostaa, ettei kokeilu kerro aukottomasti yritysten toimintatavoista eikä mikään Ylen lähestymä etälääkäriyritys toiminut suoraan vastoin lääkkeiden määräämistä koskevaa ohjeistusta.