Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov väisti viikonloppuna toimittajan kysymyksen siitä, onko Romania yhä Venäjän kohde Deveselun tukikohdan vuoksi.
Romanialaistoimittaja kysyi YK:n yleiskokouksen yhteydessä Lavrovilta, pitääkö presidentti Vladimir Putinin kymmenen vuoden takainen lausunto yhä paikkansa. Putin kutsui vuonna 2016 Deveselua Venäjän kohteeksi yhdysvaltalaisten aseiden vuoksi.
– No, se on salaisuus, Lavrov sanoi nauraen.
Toukokuussa 2016 Naton tuolloinen pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi Deveselun tukikohdassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että tukikohtaan oli sijoitettu yhdysvaltalainen Aegis-ohjusjärjestelmä.
Pian tämän jälkeen Putin sanoi maansa joutuvan tekemään vastatoimenpiteitä ohjusjärjestelmän aiheuttaman uhan vuoksi. Putin väitti tuolloin, että vaikka Aegis-ohjusten kantama on 500 kilometriä, tulee se lähivuosina kasvamaan 1 000 kilometriin.
Romania vastasi nopeasti muistuttamalla, että Yhdysvaltojen kanssa tehty sopimus kattaa ainoastaan puolustuksellisen käytön, eikä aseita ole suunnattu Venäjää vastaan.
Lavrovin kommentista kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.