Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tänään liputetaan ruotsalaisuuden päivän eli svenska dagenin kunniaksi

Päivä tunnetaan myös Kustaa Aadolfin päivänä.

Tänään vietetään ruotsalaisuuden päivää eli svenska dagenia.

Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908. Vuodesta 1979 lähtien se on ollut almanakassa liputuspäivä.

Opetushallituksen mukaan ruotsalaisuuden päivän perinteen käynnisti ruotsalainen kansanpuolue. Ruotsalaisuuden päivän alkuperäinen ajatus oli lisätä ruotsinkielisten suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sittemmin päivän tarkoituksena on ollut myös kunnioittaa Suomen kaksikielisyyttä ja tehdä ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuriperintöä näkyväksi.

Suomen väestöstä noin viisi prosenttia on ruotsinkielisiä.

Päiväksi valittiin 30-vuotisessa sodassa vuonna 1632 kaatuneen kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä. Päivä tunnetaan sen vuoksi myös Kustaa Aadolfin päivänä.