Tyrnävällä perjantain vastaisena yönä syttynyt suuri tulipalo johti perjantaina uuden FI-alert-järjestelmän ensimmäiseen vaaratiedotteeseen Suomessa, kertoo Kaleva. Osa vastaanottajista sai kuitenkin Kalevan mukaan puhelimeensa ilmoituksen otsikolla "Presidenttitason ilmoitus", vaikka kyse ei ollut valtakunnallisesta hätätilanteesta.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos antoi vaaratiedotteen puolenpäivän aikaan, kun tulipalosta noussut savu alkoi kääntyneen tuulen vuoksi kulkeutua kohti Tyrnävän keskustaa. Tiedote välitettiin sekä 112 Suomi -sovellukseen että uuden FI-alert-järjestelmän kautta alueella oleviin matkapuhelimiin.
Sisäministeriön pelastusosaston erityisasiantuntijan Mikko Jääskeläisen mukaan kyseessä oli ensimmäinen vaaratiedote, joka on lähetetty FI-alert-järjestelmän kautta. Laki on velvoittanut viranomaisia välittämään vaaratiedotteet myös uuden järjestelmän kautta tämän kuun alusta alkaen.
Jääskeläisen mukaan puhelimissa näkyneet "Presidenttitason ilmoitus" -otsikot eivät liity tapahtuneeseen vaaratilanteeseen. Otsikkojen taustalla on todennäköisesti se, että osa laitteista hakee otsikoinnin kansainvälisestä EU-alert-standardista.
– Presidentti ei yleensä liity vaaratiedotteiden antamiseen, joten sanamuoto voi johtaa harhaan, Jääskeläinen totesi Kalevalle.
Hänen mukaansa kyse ei ollut valtiotason hätätilanteesta, vaan tavallisesta vaaratiedotteesta. Ongelman arvioidaan korjaantuvan käyttöjärjestelmäpäivitysten myötä. Sekä Android- että Apple-laitteisiin on tulossa päivityksiä ennen marraskuun puoliväliin suunniteltuja järjestelmätestejä.
FI-alert-järjestelmän tarkoituksena on välittää viranomaisten vaaratiedotteet nopeasti rajatulle alueelle. Tiedote voidaan lähettää esimerkiksi vain yhden matkapuhelintukiaseman vaikutusalueella oleviin puhelimiin.